06 SYY 2019
Valmistaudu nauttimaan tuoksuista, väreistä ja makuelämyksistä. Nyt lähdemme tutustumaan historian havinaa ja tuoksujen hurmaa tulvivaan seutuun Fiat Ducato -alustaisella matkailuautolla.
Kun kuvittelee mielessään Provencen seutuja, voi melkein tuntea sieraimissaan laventelin raikkaan ja voimakkaan tuoksun. Ajatukset värjäytyvät lilanhohtoisiksi, ja yhtäkkiä tupsahdamme keskelle kukkapeltoa! Hyvät karavaanarit, tervetuloa Provenceen!
Valensole
Yksi ranskalaisista kylistä, jossa on eniten laventelipeltoja, on nimeltään Valensole. Laaksoalue on saanut nimensä seudulla vallitsevien erittäin aurinkoisten olosuhteiden mukaan. Kesällä aurinko porottaa tuntikausia päivässä tehden alueesta todellisen aurinkolaakson. Tämä maalauksellinen kylä pienine kauppoineen ja tislaamoineen on oivallinen paikka matkamuistojen hankintaan! Kauppiaat houkuttelevat kokeilemaan eteerisiä öljyjä, jotka on saatu tyypillisestä lääkekasvista, ja myytävänä on kuuluisia tuoksupusseja liinavaatteille sekä laventelisaippuoita.
Paras ajankohta nauttia täydellisesti tästä värin ja tuoksun huumasta on kesäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Matka on toki nautinnollinen muunakin aikana, sillä laventelipeltojen ihastelu on vain yksi alueen tarjoamista monista aktiviteeteista. Nyt kaikki kyytiin, matka kohti uutta kohdetta alkaa!
Grasse
Tämän parfyymien kaupunkina tunnetun hurmaavan ranskalaiskylän pitkiin perinteisiin kuuluu hienostuneiden tuoksujen valmistus. Traditio on alkanut jo renessanssiajalla, jolloin valmistettiin tuoksuvia käsineitä ja eteerisiä öljyjä Euroopan ylimystölle.
Käynti Fragonardissa, nykyisin museona toimivassa historiallisessa parfyymitehtaassa on siis ehdoton. Asiantuntevat paikalliset oppaat auttavat tutustumaan tuhansiin erilaisiin hajusteisiin opastaen kulkemaan tiloissa, joissa uudet koneet käyvät jatkuvatoimisesti synnyttäen parfyymeitä ja saippuoita. Tässä tehdasmuseossa monimutkaisen valmistusprosessin vaiheet – eteeristen öljyjen uuttamisesta tuotteen viimeistelyyn ja myyntiin museon kaupassa – on yksinkertaistettu ja tehty kiinnostaviksi myös perheen pienimmille.
Gorge du Verdon
Huomio urheilulliset matkailuautoilijat: seuraava kohde on teitä varten! Värit, tuoksut ja maut ovat ainutkertaisia Provencen matkan ominaisuuksia, mutta luontoyhteyden muodostamiseksi meillä on tarjolla aivan erityinen idea. Hyppää Fiat Ducato -alustaisen matkailuauton kyytiin ja voit olla varma, ettet tule pettymään! Siispä matkaan suuntana Gorge du Verdon!
Tämä henkeäsalpaavan kaunis seutu sijaitsee Verdon-joen varrella, joka virtaa 175 kilometrin pituisena yhdistäen etelän puoleiset Alpit Provencen alueella sijaitsevaan Durancen laaksoon. Kanjoneissa voi meloa kanootilla tai kajakilla ja joen varrella on lukuisia leiriytymispaikkoja, joista voi vuokrata varusteita kanootti- tai polkuveneretkeä varten.
Jos et kuitenkaan halua luopua Fiat Ducato -alustaisen matkailuauton mukavuuksista – enkä yhtään moiti sinua siitä – tarjolla on myös autoreittejä upeine maisemineen. Voit etsiä sopivan reitin matkailuautoreittien erikoissivustolta itineraricamper.it. Yhteensä 900 kilometrin pituisen reitin ajaa noin neljässä päivässä.
Aix-en-Provence
Viimeinen kohde, jota suosittelemme Provencen matkan päätteeksi, on ainutlaatuinen Aix-en-Provence, eräs Provencen alueen rikkaimmista kulttuurikeskuksista. Tätä hienostunutta kaupunkia kutsutaan liikanimellä pikku-Pariisi – eikä syytä ole kovin vaikea kuvitella! Mazarinen kaupunginosa on viehättävä kokonaisuus 1700-luvun arkkitehtuuria ja erikoisia hotelleja. Siellä sijaitsee kuuluisa Granetin museo, jossa säilytetään impressionistimaalareiden teoksia.
Makuhermojen hellimiseksi tarjolla on yllätys! Cure Gourmande on todellinen leivonnaisten ateljee: pikkuleivät, tyypilliset ranskalaiset leivonnaiset ja jos jonkin sortin herkut ilahduttavat iltapäivien kävelyretkiä kaupungilla. Kuljeskele, katsele ja nauti tästä erikoisesta ympäristöstä ja käy kaupassa, joka vie sinut 1800-luvun ilmapiiriin.
Hyvää matkaa karavaanarit!