13 HEI 2023

AIOTKO MATKALLE MATKAILUAUTOLLA? MEIDÄN MUISTILISTAMME, JOTTA ET VARMASTI UNOHDA MITÄÄN

MATKAILUAUTOILU

Kesäloma on kohta käsillä, ja kaikki on valmista mukaville reissuille Ducato-alustaisella matkailuautolla. Lähdön hetkellä kaikkein kokeneinkin karavaanari kuitenkin miettii, onko kaikki tarpeellinen mukana. Jotta mitään olennaista ei unohtuisi, kannattaa laatia muistilista tärkeistä mukaan otettavista.

Asiakirjat
Ensimmäiseksi on tarkistettava ajoneuvon asiakirjat (matkailuauton rekisteröintitodistus) sekä kaikkien matkalle mukaan lähtevien passit/henkilötodistukset kuljettajan ajokorttia unohtamatta ja huomioiden myös, että ne eivät ole vanhentuneet.
Lisäksi viisasta on ottaa mukaan sekä Ducaton mekaanisen alustan että matkailuauton varusteiden käyttö- ja huolto-oppaat (ja opetella käyttämään niitä). Pienet huoltotyöt On totta, että kaikkien ei tarvitse osata käsitellä ajoneuvon monimutkaisia osia, mutta totta on myöskin se, että mukana on aina oltava työkalulaatikko. Sen pitää sisältää ainakin talttapäinen ja ristipäinen ruuvimeisseli, pieni ruuvimeisseli tarkkuutta vaativiin töihin ahtaissa paikoissa, keskikokoinen vasara, leka (paalujen hakkaamiseksi maahan), pihdit ja leikkuri sekä muutamia nauloja ja puuruuveja.Lisäksi vielä pikaliimaa, vahvaa teippiä (ilmastointi- tai roudarinteippiä) sekä sähköteippiä. Muutama varapolttimo kannattaa ottaa mukaan matkailuauton sisävaloja varten.

Välttämättömyystarvikkeet pysähdyttäessä
On olemassa joitakin tavaroita, joita ei pidä koskaan viedä pois matkailuautosta, sillä ilman niitä matkailuautoelämä muuttuu hankalaksi. Näihin kuuluvat esimerkiksi vesiletku säiliön täyttöä varten sekä virtajohto ulkoiseen verkkoon kytkentää varten sopivine adaptereineen ulkomaille matkustettaessa. Listalle lisätään vielä WC:tä varten tarvittavat nesteet ja jauheet sekä avain, jolla kaasupullo liitetään paineensäätimeen ja irrotetaan siitä. Luonnollisesti mukana on oltava myös tasapainotuskiilat sekä erilaiset tangot ja kammet, joita tarvitaan mahdolliselle markiisille tai etuteltalle, pysäköintitunkille sekä tavaratilan yläpuolella sijaitsevalle ylösnostettavalle vuoteelle. Lisäksi mukana on aina hyvä olla vesivaaka, jonka avulla matkailuauton voi säätää vaakatasoon.
Pienet huoltotyöt On totta, että kaikkien ei tarvitse osata käsitellä ajoneuvon monimutkaisia osia, mutta totta on myöskin se, että mukana on aina oltava työkalulaatikko. Sen pitää sisältää ainakin talttapäinen ja ristipäinen ruuvimeisseli, pieni ruuvimeisseli tarkkuutta vaativiin töihin ahtaissa paikoissa, keskikokoinen vasara, leka (paalujen hakkaamiseksi maahan), pihdit ja leikkuri sekä muutamia nauloja ja puuruuveja. Lisäksi vielä pikaliimaa, vahvaa teippiä (ilmastointi- tai roudarinteippiä) sekä sähköteippiä. Muutama varapolttimo kannattaa ottaa mukaan matkailuauton sisävaloja varten.

Välttämättömyystarvikkeet pysähdyttäessä
On olemassa joitakin tavaroita, joita ei pidä koskaan viedä pois matkailuautosta, sillä ilman niitä matkailuautoelämä muuttuu hankalaksi.
Näihin kuuluvat esimerkiksi vesiletku säiliön täyttöä varten sekä virtajohto ulkoiseen verkkoon kytkentää varten sopivine adaptereineen ulkomaille matkustettaessa. Listalle lisätään vielä WC:tä varten tarvittavat nesteet ja jauheet sekä avain, jolla kaasupullo liitetään paineensäätimeen ja irrotetaan siitä. Luonnollisesti mukana on oltava myös tasapainotuskiilat sekä erilaiset tangot ja kammet, joita tarvitaan mahdolliselle markiisille tai etuteltalle, pysäköintitunkille sekä tavaratilan yläpuolella sijaitsevalle ylösnostettavalle vuoteelle. Lisäksi mukana on aina hyvä olla vesivaaka, jonka avulla matkailuauton voi säätää vaakatasoon.

Eikä tässä vielä kaikki...
Matkailuautossa on hyvä olla aina pieni varasto tavanomaisia lääkkeitä varsinkin matkustettaessa ulkomaille, sillä kotimaan ulkopuolella myytävien lääkkeiden kauppanimikkeet voivat olla erilaisia. Lisäksi on tietenkin muistettava ottaa mukaan tarvittavat henkilökohtaiset lääkkeet. Laastaria, sideharsoa ja desinfiointiainetta ei myöskään saa unohtaa.
Yleensä on viisasta ottaa mukaan ajoneuvon ja sisäänkäyntioven vara-avain (jos niille on eri avain) sekä mahdollisten luukkujen avaimet. Tarpeellisia ovat myös paristokäyttöinen taskulamppu, ehkäpä myös lukulasit sekä puhelinten laturit. Perusasiat muistetaan tietenkin hyvin: makuupussit (tai lakanat ja peitteet), tyynyt, katoksen alle levitettävä matto (jos pysähdysalueella on nurmi- tai maa-alusta) ja ehkäpä myös pieni akkukäyttöinen pölynimuri.

Lomamatka Ducato-alustaisella matkailuautolla tarjoaa aina iloa ja riemua ympäröivään maailmaan tutustumisesta, ja muistilista antaa siihen tarvittavaa mielenrauhaa.