13 MAR 2020

PAKKASTA JA LUNTA? EI HAITTAA MITÄÄN, SILLÄ FIAT DUCATOLLA SEIKKAILU SUJUU TÄYSIN TURVALLISESTI SÄÄLLÄ KUIN SÄÄLLÄ!

LIIKKUMINEN MATKAILUAUTOLLA

Hashtag #lumipakkanenjää. Talven kolkutellessa ovella mieleen tulee kolme asiaa, joiden pitäisi saada tuntosarvet vipattamaan suunnitellessamme seuraavaa Fiat Ducato -seikkailua. Miten selviytyä parhaiten tulevista kuukausista niin rauhallisen matkanteon kannalta kuin myös varmistaaksemme, että pyörillä kulkeva kumppanimme voi vastaanottaa tulevan kevään optimaalisessa kunnossa? Nyt otamme siitä selvää. Oletko valmis? Aloitetaan!

Renkaat ja polttoaine: tärkeä valinta

Matkaa suunniteltaessa on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota ajettavaan reittiin. Onko matkan varrella jyrkkiä nousuja ja laskuja vai enimmäkseen tasaista tietä? Entä lämpötila: miten kylmää ulkona voi olla maksimissaan?

Tiedämme hyvin, että vapauden mahdollisuus matkan aikana on juuri se, minkä vuoksi hyvin monet meistä valitsevat matkailu- tai asuntoauton. Pienellä etukäteissuunnittelulla ja oikeilla valinnoilla voimme kuitenkin välttää esimerkiksi moottorin jäätymisen vääränlaisen polttoaineen vuoksi. Ennen lähtöä on varmistettava, että renkaat ovat vaatimuksiin sopivat. Neuvoa voi kysyä myös oman huoltoliikkeen luottohenkilöltä. Jos tarkoitus on ajaa seudulle, jossa pakkasta voi olla 10 astetta, ajoneuvoon on tankattava arktista dieseliä. Sitä on saatavana lähes kaikissa näiden seutujen tankkauspisteissä. Polttoaineen laadun lisäksi on kiinnitettävä huomiota määrään: jos säiliöön pyrkii muodostumaan tyhjiö pysähdysten aikana, varsinkin yöllä pysähdyttäessä pidemmäksi aikaa, jäätyminen on mahdollista. Tästä syystä tankki on hyvä täyttää aina ennen pysähtymistä jäätymisvaaran välttämiseksi.

Matkan suunnittelu: maksimisäde 20 km

Kuten edellä jo mainittiin, suunnittelu on hyvin tärkeää kaikkein kylmimpien kuukausien aikana. Mitä olisi paras tehdä ja kuinka kauas kannattaa ajaa palvelua tarjoavasta paikasta? Tämän voi selvittää yksinkertaisella laskutehtävällä. Otetaanpa siis kartta käteen!
Jos tarkoitus on seikkailla vuoristossa, on varmistettava, ettei jää yön ajaksi paikkaan, joka on yli 20 kilometrin päässä lähimmältä huoltopalvelua tarjoavalta paikkakunnalta. Sen lisäksi, että paluu sujuu vikkelästi sääolosuhteiden huonotessa, myös apua on tarjolla nopeasti yllättävissä tilanteissa. Kohteeksi valitaan keskipiste ympyrästä, jonka säde on 20 km. Tämä voi toki tuntua rajoittavalta verrattuna normaaliin rajattomaan vapauteen, mutta me karavaanarithan olemme kuuluisia kyvystämme sopeutua olosuhteisiin!

Viimeinen piste i:n päällä: huolto

Viimeinen tärkeä varotoimi ennen talvikuukausia on huoltaa ajoneuvo huolellisesti ja saattaa rakas Fiat Ducato loistokkaaseen kuntoon!
Lähtö on kielletty, jos vesijärjestelmässä on vuotoja (varo putkien jäätymistä), ja lämmitysjärjestelmä on ehdottomasti tarkastettava, sillä sen huono toimivuus voisi pakottaa palaamaan matkalta ennen aikojaan. Kaikkien näiden osien sekä yleensäkin koko ajoneuvon kunnon perusteellinen tarkastus on tarpeen, jotta matka taittuu turvallisesti.

Lisäksi on tietenkin tärkeää varustautua myös henkilökohtaisesti ottamalla mukaan kaikki tarvittava, mutta matkalaukun pakkaamisen jätän suosiolla teille!

Talvimatkojen lyhyt muistilista oli nyt tässä… uusi matka on alkamassa! Seikkailut Fiat Ducato -alustaisella matkailuautolla ovat ainutlaatuisia kaikkina vuodenaikoina, kun suunnittelussa käytetään vähän tervettä järkeä ja tärkein tavoite on aina turvallisuus.