10 Jou 2021

Joululomalla voit… matkustaa Ducatolla!

LIIKKUMINEN MATKAILUAUTOLLA
Joululomalla voit… matkustaa Ducatolla!
​​

Talvi on jo tullut, ja joulu lähestyy! Nyt on aika selvittää, miten valmistautua oikein talvimatkoihin. Seuraavassa on vinkkejä ja ohjeita sekä ennen matkaa että matkan ajaksi.

Ennen lähtöä

Ducato-alustaisen matkailuauton tarkastaminen aina ennen matkalle lähtöä on hyvin tärkeää, jotta tulevasta seikkailusta voi nauttia ilman huolia.
Varsinkin talvella tarkastukseen on hyvä kiinnittää vähän enemmän huomiota, sillä matkareitin varrella lämpötila voi laskea pakkasen puolelle.
Vesijärjestelmä on ehdottomasti tärkein tarkastuskohteista. Putkien eristyksen pitää olla kunnossa, varsinkin pitkien pysähdysten aikana. Turvallisinta olisi tyhjentää vesisäiliö kokonaan, jotta vesi ei jäädy yön aikana. Jätevesille on olemassa erikoistuotteita, jotka estävät jäätymisen ja varmistavat näin koko järjestelmän asianmukaisen toiminnan aina muutamaan pakkasasteeseen saakka.

Vesijärjestelmän perusteellisen tarkastuksen lisäksi on tietenkin tehtävä myös kaikki rutiinitarkastukset, jotka normaalistikin teemme ennen lähtöä. Kiinnitä erityistä huomiota akkuun, sillä sitä käytetään kylmällä säällä paljon enemmän kuin kesäkuukausina. Emme kai halua riskeerata sähkön saatavuutta reissun päällä? Seuraa keskikulutusta, jotta osaat varautua oikein myös akun lataamiseen. Se voi pelastaa epämiellyttäviltä ja ei-toivotuilta pysähdyksiltä.

Ehkä itsestään selvä mutta erittäin tärkeä ohje on, että kylmien talvikuukausien aikana on käytettävä talvirenkaita tai pidettävä lumiketjut mukana.

Kun Ducato-alustainen matkailuauto on tarkastettu, vuorossa ovat omat matkavalmistelut. Lämpimät vaatteet ja makuupussi ovat aina tarpeellisia jos eivät peräti välttämättömiä talvimatkalla, mutta myös matkareitin, pysähtymisten ja leiriytymisen hyvä suunnittelu auttaa nauttimaan täysin palkein edessä olevasta seikkailusta tien päällä.

Matkan aikana

Tien kunnon ja olosuhteiden huomioinnin lisäksi on tärkeää huolehtia hyvin lämmityksestä. Kaikkihan toki haluamme olla lämpimässä… ja ellei jo pelkästään se olisi riittävä syy pitää lämmityslaite säännöllisesti päällä, kulutukseen liittyvät edut viimeistään vakuuttavat. Itse asiassa matkailuauto kuluttaa vähemmän tasaisella käytöllä verrattuna siihen, että lämmitys kytketään usein päälle ja pois päältä. Siitä on etua myös vesijärjestelmälle, sillä sisälämmitys auttaa pitämään putkien lämpötilan jatkuvasti nollan yläpuolella estäen näin jäätymisen ja mahdolliset vahingot.

Pysähdyttäessä

Saavuttaessa ensimmäiseen kohteeseen ja varsinkin, jos tarkoitus on viettää siellä yö, on aina suositeltavaa käyttää muutama minuutti pieniin mutta tärkeisiin toimenpiteisiin, joilla huolehditaan sekä Ducato-matkailuauton että sen matkustajien hyvinvoinnista.

Esimerkiksi kosteus voi olla yksi pahimmista vihollisistamme yön aikana. Kosteus alentaa huomattavasti asuintilan sisälämpötilaa ja voi lisäksi tiivistyä ja muodostaa jäätä ilmasuuttimien sisälle aiheuttaen ongelmia koko järjestelmälle. Ongelman voi estää hankkimalla ajoneuvoille tarkoitettuja kosteudenpoistajia tai peittämällä ilmasuuttimet.

Tärkeintä on estää kylmyyden pääsy sisään mahdollisimman pian, mieluiten ohjaamon ulkopuolella. Näin ollen paras keino onkin käyttää  ohjaamon ulkopuolelle kiinnitettävää  lämpöpeitettä. Talvimatkalla ohjaamon voi vaihtoehtoisesti suojata sisäpeitteellä, joskaan se ei ole yhtä tehokas vaihtoehto.
Sisämattojen käyttö auttaa estämään vetoa ja lämmön karkaamista ja pitämään Ducaton sisälämpötilan hallinnassa. Kaiken lisäksi lumisen maiseman ihastelu ikkunasta pehmeällä matolla tassutellen on sanoinkuvaamattoman mukava tunne!

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä vinkkinä on levittää suojapeite matkailuauton alareunan päälle, jos jätät Ducatosi ulos. Se auttaa estämään rungon syöpymistä ilmakehän aineiden vaikutuksesta ja suojaa lisäksi ajokin mekaanisia osia.

Tässä olivat vinkkimme talvimatkaseikkailuihin valmistautumiseen. Näillä ohjeilla vältät ikävät yllätykset seuraavalla matkallasi rakkaalla Ducato-alustaisella matkailuautolla ja voit nauttia matkan jokaisesta hetkestä.
Pikaisiin kuulemisiin karavaanarit!​

 
<asp:ContentPlaceHolder id="PlaceHolderPageTitle" runat="server"/>