12 Huh 2018

KUUSI PERUSOHJETTA MATKAILUAUTOILUA ALOITTAVILLE

ELÄMÄÄ TIEN PÄÄLLÄ

Kun kyseessä on ensimmäinen matkailuautomatka, ensimmäisen “suuren seikkailun” alkamista ei malttaisi millään odottaa, mutta samalla mielessä kaivertaa huoli kaikesta edessä olevasta.
Tunteet vaihtelevat tiheästi innostuksesta, kärsimättömyyteen ja hermostuneisuuteen.

Meidät on singottu katapultin lailla uuteen maailmaan, jonka toimintatavat ja käytännöt pitäisi nyt omaksua. On oltava joustava ja valmis kohtaamaan tietoisesti “matkailuautoelämän” yllätykset.

Fiat Ducato -alustainen matkailuauto helpottaa matkan aikaista elämää teknologisten ominaisuuksiensa, monipuolisuutensa ja muotoilunsa ansiosta. Tarkemman huomion kiinnittämiseksi annamme tässä aloittelijoille muutamia tärkeitä niksejä ja perusohjeita. Jotkin niistä ovat “ehdottomia”, toiset taas pikkuvinkkejä, joiden avulla voi parantaa loman laatua.

1. Ikkunat ja luukut

Ennen lähtöä on hyvä kysyä sekä itseltään että kanssamatkustajilta: “Ovatko ikkunat ja luukut kiinni?” Tarkistaminen on ehdottoman tärkeää, jotta ne eivät jää vahingossa auki, sillä matkan aikana voimakas ilmavirtaus voisi aiheuttaa erilaisia ongelmia (esineiden putoamista, kaatumista jne.)

Ikkunat ja luukut on hyvä sulkea myös, kun matkailuauto pysäköidään, eikä pelkästään turvallisuuden vuoksi, vaan myös siksi, että sateen sattuessa vesi voi päästä sisään ja kastella vuodevaatteet.

2. Ajoneuvon ja kaappien ovet

Myös matkailuauton ja kaappien ovet on tarkistettava, sillä tärinä ja liike voi avata ne, jolloin tavaroita voi pudota. Ennen lähtöä on siis tehtävä kierros ja tarkistettava, että kaikki ovet ja luukut ovat kunnolla kiinni.

Ducato-matkailuautossa kaikki tämä on helppoa, sillä matkailuauton eri tilojen välillä ei ole turhia esteitä: 180 astetta kääntyvät kapteenin istuimet on asennettu tukevien kääntölevyjen päälle. Käännetyssä asennossa istuimia voi siirtää eteenpäin ruokailupöydän ääreen, koska välissä ei ole ovia eikä muita tilanjakajia.

3. Jatkojohdot ja kiilat
Jos matkailuautoa käytetään jatkuvasti, varsin pian saa huomata, että varusteita ei ole koskaan liikaa: makuupussit, ruokailuastiat ja kattilat, aurinkosuojukset, TV tai jopa antenni. Jotkin varusteista eivät ole vapaaehtoisia, vaan lähes välttämättömiä matkailuautoloman onnistumiseksi. Näitä ovat esimerkiksi jatkojohdot ja ajoneuvon tasapainotukseen tarvittavat kiilat.

Jatkojohtoja tarvitaan leirintäalueilla ja pysäköintipaikoilla, jotta laitteiden virtajohdot yltävät sähköpylvääseen. Jos sähköpylväs on liian kaukana matkailuautosta eikä sähkövirrasta haluta luopua ennen matkan jatkamista, mukana on oltava riittävän pitkä jatkojohto (20–25 metrin pituus riittää useimmissa tapauksissa).

Kiilat ovat pyörien taakse laitettavia tukikappaleita, joiden avulla liikkuva koti saadaan tasapainoon, sillä eihän kukaan kai halua nukkua pää alaspäin!
Mukana on hyvä olla vähintään muutama kiilapari.

4. Muuntaja

Älypuhelin, tabletti, kannettava tietokone, lukulaite, Wi-Fi-yhteyspiste… aina jokin näistä laitteista tarvitsee latausta matkan aikana, ja ellei halua pysähtyä lataamaan leirintä- tai pysäköintialueelle, virtaa ei ole aina saatavilla. Moottoria ei saa pitää käynnissä edes tietokoneen akun lataamista varten.

Tässä tilanteessa tarvitaan muuntajaa, joka muuntaa 12 voltin jännitteen 220 voltin jännitteeksi. Laite kytketään savukkeensytyttimeen ja siihen voi liittää minkä tahansa laitteen pistokkeen.

5. Kunnolliset matkaeväät

On totta, että kaikkialla on kauppoja ja huoltoasemia, joista voi täydentää ruokavarastoa matkan varrella, mutta matkalle ei kuitenkaan kannata lähteä ilman vähintäänkin minimivarastoa. Tämä siitäkin syystä, että vaikkapa yöllä matkustettaessa kaupat saattavat olla kiinni, ja toisaalta ajon aikana voi tulla tilanteita, jolloin jotain evästä tarvitaan nopeasti eikä haluta pysähtyä kauppaan. Pullovettä, suolakeksejä, pikkupurtavaa, säilykkeitä… nämä ovat aina hyödyllisiä jo pelkästään hereillä pysymisen vuoksi.

 

6. Matkaopas

Olemme hyvin tottuneita teknologiaan, mutta paperinen matkaopas – matkailuautoilijan ”raamattu” – on yksi niistä resursseista, jotka eivät saa koskaan puuttua ajoneuvosta.
Opas sisältää luettelon koko Italian alueen pysäköintialueista alueittain jaoteltuina. Sitä voi toki käyttää myös verkon kautta, mutta paperinen versio on aina käden ulottuvilla ja turvana epätietoisuuden hetkellä tai Internet-yhteyden puuttuessa.

 

Näiden kuuden perusohjeen avulla on huomattavasti turvallisempaa lähteä kohti “suurta seikkailua”. Kaikki on nyt valmista ja pääsemme nousemaan Fiat Ducato -alustaiseen matkailuautoon!​

 
<asp:ContentPlaceHolder id="PlaceHolderPageTitle" runat="server"/>