ISLANTI MATKAILUAUTOLLA – MAAILMAN SYNTYSIJOILLA

ISLANTI MATKAILUAUTOLLA – MAAILMAN SYNTYSIJOILLA

Matka maanpinnan rajoille, uskomattomiin luonnonpaikkoihin.

Tutustuminen Islantiin matkailuautolla on ikimuistettava kokemus.
Saari on onnistunut säilyttämään luomisen mysteerin aiheuttaman tuntemuksen: tulivuoret, valtaisat kovettuneet laavapurkaumat, höyryävän kuumat järvet sekä monin paikoin pulppuavat kristallinkirkkaan, kuuman veden lähteet tekevät Islannista suurimman luonnollisen laboratorion, joka on löydettävissä avoimen taivaan alta. Maapallon hengitys on täällä havaittavissa: pinta liikkuu, kohoilee ja näyttää sulaneen kiviaineksen virtaukset paremmin kuin missään muualla maailmassa
.

 

Islannin maaperä on muodostunut laavasta, jäästä ja vedestä. Tämän huomaa ja näkee tien numero 1 joka kohdasta. Kyseistä asfaltoitua tietä nimitetään myös rengastieksi, ja se kiertää saarta renkaan muotoisesti yli 1 000 kilometrin pituudelta. Olemme ajaneet sen päästä päähän matkailuautolla. Se oli unohtumaton elämys, tutkimusmatkailun uusi dimensio, joka syöpyi sydämiimme peruuttamattomasti.

 

Kesä–heinäkuulla, kun sää vaihtelee, auringonpaiste voi muuttua muutamassa tunnissa tiheäksi ja kylmäksi tihkusateeksi. Maisemat vaihtelevat tauotta: tundraa, tasankoja, vuoria, pikkukiviaavikoita, pehmeitä ja tuoksuvia sammalalueita. Maisemat ovat henkeäsalpaavia ja lukuun ottamatta muutamia yksittäisiä maatalousyrityksiä ja pikkukyliä lähes täysin autiota. Muu ei olisikaan mahdollista, kun ajatellaan, että islantilaisia on vain 283 000 alueella, jonka pinta-ala on melkein 103 000 neliökilometriä, suunnilleen kolmannes Italiasta.

       

Jökulsárlónin laguuni

       

Kun rengastietä lähdetään ajamaan vastapäivään, matkamme ensimmäinen etappi on Jökulsárlónin kaunis laguuni. Tämä on autenttinen pala arktista aluetta, aivan kuin tyypillisessä mielikuvassa suuresta pohjoisnavasta jäävuorineen, jotka irtoavat jäätiköstä – Breidhamerkurjökullista – ja jotka liukuvat hitaasti merta kohden jäätävän kylmän tuulen työntäminä, jäälohkareineen, jotka ovat muodoltaan aivan omituisia, ja kaikkine värisävyineen, jotka vaihtelevat valkoisesta siniseen.  Jo tieltä ja laguunia ympäröivältä polulta nähtävissä oleva näkymä on fantastinen. Kaikkein pelottomimmille, jotka uskaltavat uhmata kylmää, järjestetään retkiä amfibioajoneuvoilla, joilla liikutaan ajelehtivien jäälohkareiden keskellä. Jos onni on myötä, vierailijat saattavat nähdä hylkeitä, joilla näyttää olevan yhdyskunta juuri näillä main.
Ja kuka tietää, ehkä myös tonttuja, trolleja ja keijuja, joista kerrotaan vanhanajan saduissa ja mystisissä legendoissa.


Nämä uskomattomat maisemat huomioiden on selvää, että Islanti ei ole kuin mikä tahansa muu maa: sitä voidaan pitää itse elämän vertauskuvana. Voidaan ajatella, että ihminen on kuin hiekanjyvänen kohtalon armoilla – tästä ajatuksesta tulee täällä yhtäkkiä hyvin konkreettinen.
Riittää, kun edetään vain muutamia kilometrejä, ja väitteestä tulee tosi: Öræfin ja Núpsstadhurin välillä rengastie kulkee aution tasangon poikki, joka koostuu hiekkaisesta savimaasta, hiekasta ja sorasta, jotka ovat jäätiköiden kuluttamia ja tulvista alangoille kuljettamia.
Syksyllä 1996 täällä riehui "helvetti": vulkaaninen kraateri alkoi yhtäkkiä elää Vatnajökullin, valtavan jäätikköalueen, pinnan alla, ja sai yhden kielekkeen, Skeidharárjökullin, osan irtoamaan. Näin muodostui piiloon jäänyt järvi, joka aiheutti kaksi viikkoa myöhemmin tulvan, joka pystyi pyyhkimään pois tien ja yli 300 metriä pitkän sillan taivuttaen sen teräspylväät ikään kuin ne olisivat olleet puutikkuja. Onneksi kukaan ei menehtynyt. Islantilaiset näyttävät kykenevän elämään rinnakkain näiden huomattavan suurten vaarojen kanssa

                

Vikistä Heimaeyhyn

        

Islanti on myös ornitologinen paratiisi. Kun talvi päättyy, rantatörmät muuttuvat satojen tuhansien lintujen asuinalueiksi. Tämän havaitsee jo saavuttaessa eteläisen rannikon suurimpaan kylään, Vík í Mýrdaliin, ja jatkettaessa siitä noin kymmenen kilometriä Dyrhólaeyhyn,"porttiniemeen", saakka. Jälkimmäinen on saanut nimensä kookkaasta kivikaaresta, joka on muodostunut veden ylle.
Tätä luonnon monumenttia voi ihailla parhaiten koko sen vaikuttavassa kauneudessa asettumalla Reynisfjaran mustan vulkaanisen hiekan peittämälle rannalle, jonka korkeat kivenjärkäleet ja basalttiset pylväät näyttävät suurilta urkupilleiltä.

Paras tapa tarkkailla lintuja on maalla ja merellä kulkevan aluksen kannelta. Tällaisia yhdyskuntien lähelle vieviä retkiä on tarjolla. Kalliokielekkeillä pesivät sadat myrskylinnut, etelänkiislat, ruokit, pikkukajavat ja muut.

Dyrhólaey on todellinen lintujentarkkailijoiden paratiisi, mutta se ei vedä vertoja Vestmannaeyjar-saariryhmälle, joka sijaitsee Hvolsvöllurin edessä.

Lautta, joka lähtee Dhorlákshöfnistä ja vie Heimaeyhyn, saariston ainoaan asutettuun paikkaan, sukkuloi sileäpintaisten, merilintujen peittämien kallionkielekkeiden välillä. Tämän alueen varsinaisen teatteriesityksen antavat lunnit, joita saapuu joka vuosi noin kahdeksan miljoonaa yksilöä saarelle pesimään.
Vuosisatojen ajan nämä linnut ovat olleet ihmisten ravinnonlähde. Nykyään niitä tarjotaan edelleen perinteisenä ruokalajina paikallisissa ravintoloissa, vaikka niitä suojellaankin.  Onneksi sellaisia henkilöitä on aina vähemmän, jotka pitävät näitä kallioalueiden hassunnäköisiä lintuja herkkupaloina.

Myös Heimaeyllä on kerrottavanaan tulivuorenpurkauksiin liittyvää historiaa. Vuonna 1973 Kirkjubæirin alueella avautui rako, josta alkoi pursuta laavaa. Kuolemantapauksia ei sattunut, mutta koko väestö evakuoitiin, ja osa asutusta alueesta hautautui laavan alle. Laavapurkaumat suuntautuivat pääasiassa merelle päin ja kovettuivat siirtäen rantaviivaa yli kaksi neliökilometriä.

 

Tämä ei ole tietenkään mitenkään hämmästyttävää: Islannissa on ennätysmäisen paljon tulivuoria. Aktiivisia kraatereita on ainakin viisikymmentä. Syynä pidetään sitä, että saari on kuin kahteen osaan halkaistu Atlantin keskiselänteen kohdalta, jossa hautavajoama erottaa Pohjois-Amerikan mannerlaatan Euraasian mannerlaatasta. Näistä maan kuoren rikkoutuneista kohdista, jotka sijaitsevat syvällä merenpohjassa, sula magma nousee pintaa kohti: kyseessä on jatkuva virtaus, joka tuottaa uusia syvänmerenpohjia ja saa mantereet siirtymään.

   

Thingvelliristä Reykjavíkiin

     

Thingvellirin laaksossa, joka on tästä maankuoren poimusta syntynyt alue, on 4 kilometrin mittainen rako, jonka pituus on 26 ja syvyys 40 metriä. Hassusta sattumasta johtuen tämä on myöskin maan pääasiallinen historiallinen paikka. Vuodesta 930 lähtien täällä järjestettiin joka kesä kahden viikon ajan 36 islantilaisen klaanin kokous. Nämä klaanit olivat Skandinaviasta noin sata vuotta aikaisemmin saarta asuttamaan tulleiden viikinkien jälkeläisiä. Seuraavien kahdeksan vuosisadan ajan sukujen päämiehet pystyttivät telttansa Thingvelliriin, päättivät verikostoista ja keskustelivat laeista.
Tästä syystä vuonna 2004 Islannin 60. itsenäisyyspäivän yhteydessä Unesco julisti paikan maailmanperintökohteeksi.

Thingvellir on myös kuuluisan Kultaisen renkaan ensimmäinen etappi. Reitti kuuluu osana retkeen, joka kattaa Geysirin ja Gullfossin putouksen:

tällöin poiketaan muutaman kymmenen kilometrin verran rengastiestä, jolloin vierailijat pääsevät näkemään koko maan kuuluisimman turistikohteen. Täällä tavataan paljon enemmän väkeä kuin matkan muilla osuuksilla. Noin neljänkymmenen kilometrin päässä Thingvelliristä sijaitsee Geysir (paikka, josta ilmiö on saanut nimensä), jonka kymmenkunta kiehuvan kuumaa lähdettä ovat yksi Islannin tärkeimmistä nähtävyyksistä: maanalainen vesi kuumenee magman hehkuvankuumiksi lämmittämien kallioiden vaikutuksesta, saavuttaa kiehumispisteen ja kuumenee jopa 125 celsiusasteeseen. Kun se saavuttaa paineen, joka ylittää pintaveden vastustuskyvyn, pinnan päälle räjähtää valtava vesisuihku, joka kestää muutaman sekunnin.
Tänä päivänä alueen aktiivisin lähde on Strokkur: ei kestä kuin muutama minuutti ennen kuin jatkuvaa pulputusta seuraa kiehuvan kuuman vesi- ja höyrypylvään roiskahdus taivasta kohti – pylvään korkeus voi ylittää jopa kuusikerroksisen kerrostalon korkeuden. Kultaisen renkaan kiertomatkan päätteeksi kannattaa käydä kuuden kilometrin päässä Geysiristä sijaitsevalla Gullfossilla, joka on kahden putouspaikkansa (11 ja 21 metriä) ansiosta yksi maan tai jopa maailman upeimmista ja kiehtovimmista putouksista.

Reykjavík on nyt jo hyvin lähellä, ja pysähdys maailman pohjoisimmassa pääkaupungissa on tietenkin "pakollinen" turisteille. Kaupunki on erikoinen mataline ja värikkäine rakennuksineen. Täällä voimme ihailla tuomiokirkkoa, parlamenttirakennusta, taloa, jossa Reagan ja Gorbatšov tapasivat 1986 neuvotellakseen aseidenriisunnasta, sekä satumuseon dioramoja, jotka havainnollistavat viikinkien kolonisaation vaiheita. Jatkamme matkaamme sen jälkeen, kun olemme kiertäneet keskustan kävellen.

 

Seuraava kohteemme on lounaassa sijaitseva Reykjanesin niemi, josta löytyy Blue Lagoon, sinivihreätä kuumaa vettä sisältävä kylpylä (tunnettu erityisesti iho-ongelmia parantavista vaikutuksistaaan), joka korostuu upeasti vulkaanista mustaa kivialuetta vasten. Geoterminen laitos taustalla muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeä tämä resurssi on islantilaisille, jotka ovat oppineet hyödyntämään maankuoren alle varastoitunutta lämpöä muuntamalla sen energiaksi lämmitykseen, teollisuuteen ja maatalouteen. Virkistävä ja hyvinvointia edistävä sukellus kuumavesikylpylän uima-altaaseen tekee hyvää ennen seuraavaa etappiamme, joka on ehkä kaikkein raskain: länsipuolen vuonot. Tarkalleen ottaen päämääränämme on niemennokka, joka on ei vain Islannin vaan koko Euroopan läntisin kohta.

Päästäksemme tuohon kaukaiseen paikkaan ajamme rengastietä, jolta käännymme muutaman kymmenen kilometrin pituiselle päällystämättömälle tielle. Tämän osuuden välttämiseksi, ainakin osittain, on mahdollista ajaa matkailuauto lauttaan, joka liikennöi Stykkishólmurin ja Brjánslækurin välillä, jatkaa sitten Patreksfjördhuria kohti ja ajaa tietä numero 612 Bjargtangarin majakalle saakka.

Näin saavumme Látrabjargin rantakalliolle, jättiläismäiselle luonnonmuodostelmalle, jonka korkeus on parhaimmillaan 400 metriä ja joka on kirjaimellisesti täpötäynnä lintuja. Täältä löytyy maailman suurin ruokkiyhdyskunta sekä valtava määrä lunneja, jotka ovat niin luottavaisia, että sallivat ihmisen lähestyä muutaman metrin päähän. Koko näkymä salpaa katselijan hengen.

  

Valaiden ranta

        

Kun olemme palanneet rengastielle, suuntaamme kohti itää Akureyriin, joka on Islannin toiseksi suurin kaupunki pinta-alan ja asukasluvun perusteella. Näissä vesissä Grönlanninmeren ja Norjanmeren välissä järjestetään kauniin vuodenajan aikana valaankatseluretkiä pienillä laivoilla, mikä on yksi islantilaisten turismipalvelujen tarjoajien erikoisuuksista. Katseltavien eläinten kirjo on valtava: ryhävalaita, sillivalaita, lahtivalaita, kaskelotteja, pohjoisenpullokuonovalaita, pallopäävalaita, miekkavalaita – tunne, jonka katselija kokee merien jättiläisten läheisyydessä, maksaa tuhatkertaisesti retkellä koetun vaivan takaisin (eläinten näkemistä ei voida taata, mutta sen todennäköisyyys on noin 95-prosenttinen).

Ennen kuin kiertoretki päättyy laivaannousuun Seydhisfjördhurissa, viimeinen matkakohteemme on Myvatnin järvi. Täällä, enemmän kuin missään muualla, saa vaikutelman, että maapallon sisälmykset ovat melkein paljaina: näkyvissä on pistävänhajuisia harmaasta liejusta koostuvia lätäköitä, solfataaroja ja kraatereita vähän joka puolella. Vierailun arvoinen on varmasti myös Kraflan alue, jolla sijaitsee yksi Islannin aktiivisimmista tulivuorista. Alueen erikoinen ulkonäkö perustuu tummiin laavavanoihin ja savuaviin maankuoren rakoihin. Savu, tuli, vesi ja jää: viikingit uskoivat, että Islanti oli tuonelan portti.
Mutta se onkin paratiisi, Euroopan viimeisin äärimmäisten luontoilmiöiden alue, joka heijastaa olennaisesti itse luonnon käsitettä.

      

<asp:ContentPlaceHolder id="PlaceHolderPageTitle" runat="server"/>