20 Tou 2015

Expo 2015 matkailuautolla, Italian ja maailman makuja maistelemaan

Evenemang

Italia on kaikentyyppisiä rikkauksia täynnä oleva aarreaitta, ainutlaatuinen maa ei ainoastaan sen kulttuurisen, historiallisen, taidetta ja luonnonmaisemia koskevan runsauden vaan myös sen ruoka- ja viiniperinteiden vuoksi. Nimenomaan ruoka onkin maailmannäyttelyn 2015 teemana: “Planeetalle ravintoa, energiaa elämälle”.

Siten 1. toukokuuta - 31. lokakuuta 2015 koko maailman tapaamispaikka on Milanon maailmannäyttely 2015.
Sinne odotetaan 20 miljoonaa vierailijaa ja noin 250 000 matkailuajoneuvoa. Päätä huimaavia lukuja vuoden odotetuimmalle tapahtumalle, johon osallistuu yli 140 maata ja näyttelylle varattu alue on 1,1 milj. neliömetriä. Paviljongit ovat ainutlaatuisia taide-esineitä, joiden valmistelusta ovat vastanneet eri puolilta maailmaa tulevat tunnetut arkkitehdit, joiden huippusuunnitelmat pohjautuvat innovatiivisiin ja kestävää kehitystä tukeviin materiaaleihin.

Expo 2015 on valtava teemapuisto, jossa voidaan seurata erilaisia esityksiä, kuunnella konsertteja, vierailla taidenäyttelyissä ja ennen kaikkea tutustua elintarvikemaailman monipuolisuuteen, siihen sovellettaviin uusiin tekniikoihin sekä oppia tuntemaan uusiutuvan energian ja biodiversiteettien merkitys. Kaikki tämä aivan lähellä Milanoa, joka valmistautuu vastaanottamaan tuhansia tapahtumia projektillaan “Expo kaupungissa”: jo nyt on hyväksytty 10 000 tapahtumaa, mutta ennusteiden mukaan niiden määrä voi nousta jopa 30 000:en.

Kaupunkikuva muuttuu vauhdilla, uusien muotoilun hienouksien, innovatiivisen kaupunkiarkkitehtuurin sekä henkeäsalpaavien pilvenpiirtäjien myötä. Kaupungin keskeiset pisteet, Milanon messukeskus ja Garibaldin liikekeskusta-alue ovat modernisoitumassa, muotoilun ja toimivuuden huippuideoiden mukaisesti.
Milanon Darsena syntyy uudelleen, antiikkinen satama uudistettuna antaa mahdollisuuden kävellä kanavan varrella puiden ja penkkien lomassa.

Milanon kaupunki ja koko Italia valmistautuu vieraiden saapumiseen muokaten rakenteitaan, levittäen katuja ja moottoriteitä, muuttaen liikennejärjestelyjä sekä tehden kaiken mahdollisen, jotta vieraiden käynti olisi täydellinen ja unohtumaton kokemus. Viihdettä, ruokailua ja majoitusta koskevat vaihtoehdot ovat lisääntyneet moninkertaisesti, laatuun keskittyen ne tarjoavat mitä erilaisempia ehdotuksia, jotka voivat täyttää kaikki erilaiset odotukset ja toiveet. Matkailuautolla matkustavalle on tarjolla useita ratkaisuja: leirintäalueista pysähdysalueisiin, pysäköintipaikoista maatilamajoitukseen. Useat italialaiset ja kansainväliset klubit järjestävät kokoontumisia, jotta vierailu Expo 2015:ssa onnistuu helpommin “kaiken sisältävillä” -paketeilla, joihin kuuluu pysäköinti, liput ja siirtymiset “näyttelyalueelle” ja “näyttelyalueelta”.

Jos haluat tutustua kaikkiin vaihtoehtoihin, jotka yhdistävät ulkoilmaturismin ja Expo 2015:n, katso portaalia www.drivingexpo2015.com, jonka avulla voit järjestää vierailusi Italian Lombardiaan saaden heti selkeän kokonaiskuvan käytettävissä olevista pysäköintialueista, leirintäalueista, huoltopisteistä, ajoneuvojen vuokrauksesta sekä muista palveluista kuten sairaalat, lasten ensiapupisteet, eläinlääkäriklinikat. Portaalin kielet ovat italia, englanti, saksa, ranska ja espanja, ja se sisältää myös sarjan reittiehdotuksia, jotka on valmisteltu matkailuautoilijoiden tarpeita ajatellen.

Jos omistat matkailuauton, älä jätä käyttämättä tätä Expo 2015 -mahdollisuutta. Milano ja Lombardia sekä koko Italia ovat erinomaisia matkakohteita. Expossa käynnin jälkeen maamme on valmis vastaanottamaan ulkoilmaturismista kiinnostuneita vierailijoita sen 2700 leirintäalueella, noin 800 pysähdysalueella ja yli 500 maatilamatkailukohteessa, jotka vastaanottavat matkailuautoja.

 
<asp:ContentPlaceHolder id="PlaceHolderPageTitle" runat="server"/>